Onnelisuus sävellykseen

Muutaman itselleni uuden artistin kuuntelemisen kautta havahduin miettimään kuinka onnellisuus näkyy kappaleissani. Kyseinen ’’hoksaaminen’’ laajentui myös mietteiksi kuinka tuo tunnetila ilmenee kuuntelemassani musiikissa.

Alla onkin kuvaus vapaapäivästäni jolloin satuin olemaan luovalla päällä:

’’Huomaan olevani hyvällä tuulella ja kuin sattuman sanelemana, sävellän kappaleen kitara sylissäni auringon noustessa kauniina syysaamuna. Sävellyssession, kappaleen ja muutamien riffien, jälkeen autuas onnellisuus täyttää mieleni. Huomaan saaneeni  ’’hyvä vibat’’ luomistyöstäni ja jatkat päivittäistä arkeani onnellisempana ihmisenä.’’

Jo pelkkä sävellyksen kuvailu nostattaa suuhuni siirapin ja oksennuksensekaisen aistimuksen. Varsinkin jos erehdyn kuuntelemaan tai kuulemaan sävellykseni myöhemmin.

-     
-       Kuinka pystyinkään luomaan jotain noin sinisilmäistä hihhulointimeininkiä??  Ei  jummi jammi ja kukkupööpötin sentään...

 Kaivampa kaapin perältä rasian korneja muroja ja kuorrutan ne vielä keijupölyllä,  huhhuh mitä shaiberia. Mitäköhän onkaan päätynyt aamupalaani kun tuollaista  olen mennyt säveltämään???

Nämä ovat niitä, hieman ehkä ylivedettyjä, ajatuksia mitä kumpuaa esiin ideoidessani  jotain positiivis-sävytteistä kappaletta. Jotain kummallista siinä on kun kerta en voi musiikin avuin tuoda esille onnellisuutta jota koen elämässäni  – oli se sitten pientä tai suurta. Onnellisuden myöntäminen ei kuitenkaan tuo minulle hankaluuksia, vaikka tämäkin on osittain vasta opittua käyttäytymistä.

En halua(isi) luoda johtopäätöstä elämänmyönteisyyden ja musiikkiperimäni välillä. En usko siihen että Suomalaisuuteni sekä suomalainen musiikkiperimäni olisi ristiriidassa onnellisuuden tunnustamisen kanssa.

Oli kyseessä vaikka sitten alitajuntaisesti kiellettyä suomalaisen melankolisuuden traditiota, koen silti ongelmia iloisten teemojen säveltämisessä ja varsinkin jos kyse on suomeksi sanoittamisesta. Kaikki kivat asiat kuulostavat ja tuntuvat clicheiseltä kun ne pukee sanoiksi.

Clicheinen tunne saattaa saada alkunsa myös musiikista mitä kuuntelen. En ainakaan heti saa mieleeni artistia joka olisi säveltänyt kappaleita ilosta ja autuudesta. Muutenkin kuuntelen pääosin englanninkielistä musiikkia, joten olisiko päänsisäisestä äänimaailmastani jäänyt uupumaan ne sananparret jolla kuvata onnellisuutta suomen kielellä. Luulen kuitenkin ongelman kumpuavan natiivi kielestä: jos sanoittaisin saman asian englanniksi niin natiivi kielen taitaja näkisi sanomani hyvin geneerisenä ja ehkä jopa tylsänä.

Ehkä pitäisi vain sanoittaa ne kappaleet uudestaan panostaen niihin enemmän aikaa ja vaivaa.

Hakea onneen uusia sävyjä.

Vai liekö pohjimmiltaan kyse olevan siitä mistä taide yleensäkin kumpuaa. Tuskasta ja muusta negatiivisesta on ’’aina’’ helppoa ammentaa: elämän raadollisuus, Kariutuneet ihmissuhteet sekä ahdistus ovat asioita joita ainakin näin mututuntumalta heitän ehkä yleisimmiksi aiheiksi taiteessa. Voinko siis ajatella, koska ikävästä on helppo itkeä, ilosen taiteen luominen on silloin haastavaa. Tarvitsenko enemmän uskallusta onnen myöntämiseen kuin menneen suremiseen?

En tiedä tosiaankaan.

Silti iloisista asioista kertominen on hankalaa, viimeistään ainakin musiikin keinoin.