Onnelisuus sävellykseen

Muutaman itselleni uuden artistin kuuntelemisen kautta havahduin miettimään kuinka onnellisuus näkyy kappaleissani. Kyseinen ’’hoksaaminen’’ laajentui myös mietteiksi kuinka tuo tunnetila ilmenee kuuntelemassani musiikissa.

Alla onkin kuvaus vapaapäivästäni jolloin satuin olemaan luovalla päällä:

’’Huomaan olevani hyvällä tuulella ja kuin sattuman sanelemana, sävellän kappaleen kitara sylissäni auringon noustessa kauniina syysaamuna. Sävellyssession, kappaleen ja muutamien riffien, jälkeen autuas onnellisuus täyttää mieleni. Huomaan saaneeni  ’’hyvä vibat’’ luomistyöstäni ja jatkat päivittäistä arkeani onnellisempana ihmisenä.’’

Jo pelkkä sävellyksen kuvailu nostattaa suuhuni siirapin ja oksennuksensekaisen aistimuksen. Varsinkin jos erehdyn kuuntelemaan tai kuulemaan sävellykseni myöhemmin.

-     
-       Kuinka pystyinkään luomaan jotain noin sinisilmäistä hihhulointimeininkiä??  Ei  jummi jammi ja kukkupööpötin sentään...

 Kaivampa kaapin perältä rasian korneja muroja ja kuorrutan ne vielä keijupölyllä,  huhhuh mitä shaiberia. Mitäköhän onkaan päätynyt aamupalaani kun tuollaista  olen mennyt säveltämään???

Nämä ovat niitä, hieman ehkä ylivedettyjä, ajatuksia mitä kumpuaa esiin ideoidessani  jotain positiivis-sävytteistä kappaletta. Jotain kummallista siinä on kun kerta en voi musiikin avuin tuoda esille onnellisuutta jota koen elämässäni  – oli se sitten pientä tai suurta. Onnellisuden myöntäminen ei kuitenkaan tuo minulle hankaluuksia, vaikka tämäkin on osittain vasta opittua käyttäytymistä.

En halua(isi) luoda johtopäätöstä elämänmyönteisyyden ja musiikkiperimäni välillä. En usko siihen että Suomalaisuuteni sekä suomalainen musiikkiperimäni olisi ristiriidassa onnellisuuden tunnustamisen kanssa.

Oli kyseessä vaikka sitten alitajuntaisesti kiellettyä suomalaisen melankolisuuden traditiota, koen silti ongelmia iloisten teemojen säveltämisessä ja varsinkin jos kyse on suomeksi sanoittamisesta. Kaikki kivat asiat kuulostavat ja tuntuvat clicheiseltä kun ne pukee sanoiksi.

Clicheinen tunne saattaa saada alkunsa myös musiikista mitä kuuntelen. En ainakaan heti saa mieleeni artistia joka olisi säveltänyt kappaleita ilosta ja autuudesta. Muutenkin kuuntelen pääosin englanninkielistä musiikkia, joten olisiko päänsisäisestä äänimaailmastani jäänyt uupumaan ne sananparret jolla kuvata onnellisuutta suomen kielellä. Luulen kuitenkin ongelman kumpuavan natiivi kielestä: jos sanoittaisin saman asian englanniksi niin natiivi kielen taitaja näkisi sanomani hyvin geneerisenä ja ehkä jopa tylsänä.

Ehkä pitäisi vain sanoittaa ne kappaleet uudestaan panostaen niihin enemmän aikaa ja vaivaa.

Hakea onneen uusia sävyjä.

Vai liekö pohjimmiltaan kyse olevan siitä mistä taide yleensäkin kumpuaa. Tuskasta ja muusta negatiivisesta on ’’aina’’ helppoa ammentaa: elämän raadollisuus, Kariutuneet ihmissuhteet sekä ahdistus ovat asioita joita ainakin näin mututuntumalta heitän ehkä yleisimmiksi aiheiksi taiteessa. Voinko siis ajatella, koska ikävästä on helppo itkeä, ilosen taiteen luominen on silloin haastavaa. Tarvitsenko enemmän uskallusta onnen myöntämiseen kuin menneen suremiseen?

En tiedä tosiaankaan.

Silti iloisista asioista kertominen on hankalaa, viimeistään ainakin musiikin keinoin.

Blogin aloitusta ja esittelyä

Koska monien todisteiden valossa olen näköjään aloittanut blogin ja ’’bloggaamisen’’, kuuluisi kai minun esitellä hieman itseäni sekä näiden sekä tulevien kirjoitelmien motiiveja.

Niinkuin ehkä esille on tullutkin, olen rämpytellyt kitaraa tovin tai toisenkin. Itse asiassa noin viisi vuotta jos melkein tarkkoja ollaan.

Historiikkiä soittamisesta

Kitaransoitto harrastukseni alkoi syystä joka on hieman unhoittunut, mutta halusin kuitenkin opetella instrumenttia joka tarjoaisi yksin soittaessakin miellyttävän harrasteen. Näinpä päädyin lyhyen akustisen vaiheen jälkeen ostamaan Ibanezin sähkökitaran ja soittelemaan raskaampaa musiikkia noin kolmen vuoden ajan.

Kaksi vuotta sitten satuin kuitenkin kuulemaan kitaraopettajani soittavan jotain erittäin eksoottista ja jopa ’’mieltä pöhäyttävää’’. Kyseinen tyyli sattui olemaan flamencoa ja (alushousujen vaihdon jälkeen) alkoikin veljeni iänikuinen Yamaha löytää uutta käyttöä ja Ibanezini jäikin pölyttymään kämppieni nurkkiin muistutuksena menneistä ajoista. Nykyään käytössäni on Cordoban GK Studio Negra –mallinen kaunotar.

(Cliche alert!) Voisin jopa kaihoisasti sanoa flamencosta – se oli rakkautta ensi kuulemalla.

Genren vaihdon aikoihin aloin myös ymmärtämään että pystyin luomaan ja mikä tärkeämpää  –  tahdoin luoda musiikkia. 

On mainiota ammentaa uuden tyylilajin tekniikoita ja lisätä niitä omiin sävellyksiin.

Olen luonut vain muutaman ’’flamenco’’ kappaleen: kappaleita joissa on utuisesti samaa sielukkuutta kuin flamenco musiikissa. Silti rakastan ideaa soittajasta joka on kykenevä säestämään ja rytmittämään sekä luomaan melodiaa miltein samanaikaisesti. Idea yhdestä soittajasta viihdyttävänä artistina kiehtoo. Varsinkin livenä tämä soitto on hyvin lumoavaa ja koen silloin immersiota, mitä en ole kokenut missään muussa musiikkityylissä.

Muut harrasteet

En ole kuitenkaan täysin sitoutunut musiikkiin elämäntyylinä: tulen luultavastikin pitämään sitä ’’vain’’ harrastuksena. 

Pidettäkööt huvit huveina.

Näin ollen elämääni kuuluu muutakin kuin musiikin soittaminen, säveltäminen ja sen kuunteleminen.

Muita harrastuksiani ovat urheilu (kamppailulajit), kesäisin purjelautailu, meditoiminen ja elokuvien katsominen. Suhtautumiseni urheiluun on kuitenkin muuttunut ja nytkin muovautumassa: nykyään näen sen enemmänkin ihmisen hyvinvoinnin osa-alueena kuin asiana jossa pitäisi kehittyä ja pyrkiä saavuttamaan jotain.

Yksi asia on silti ollut läsnä nuoruuteni ja häämöttävän aikuisuuteni ajan. Pohdiskeleminen ja asioiden jänneksyminen.  En tiedä vieläkään onko kyseessä harrastus, luonteenpiirre vaiko elämäntapa, mutta silti tämä asia on muovannut käyttäytymistäni ja huomaan sen tulevan esiin musiikin ja sanoituksien luomisessa. On luontevaa kanavoida mielessä pohdittuja asioita kitaran kautta musiikiksi. Sanoittaminen tuottaa vielä toistaiseksi hankaluuksia – toistaiseksi.

Mitä ja miksi?

Mutta entäs se kysymys: Miksi kirjoitan ja mikä on tämänkin väsäelmän tarkoitus?

Noh... Sen saa vielä nähdä mihin tämä projekti alkaa muovautumaan.

Näin ainakin aluksi haen bloggaamisesta ja kirjoittamisesta väylää pohtimilleni asioille. Kirjoittaminen itsessään jo tyydyttää tarvetta puhua asioista liittyen luovuuteen. 

Tulen lähitulevaisuudessa myös hankkimaan äänitysvermeitä jolla saisin purkitettua suurimman osan sävellyksistäni edes johonkin bittimuotoon ja joita voisin kuunnelluttaa ihmisille. Säveltäminen on tällä hetkellä ehkä aikaa vievin harrastukseni ja olisi mukavaa näyttää muillekin ’’työni hedelmiä’’.

Lyhykäisyydessään haen blogistani väylää esitellä kappaleitani sekä jänneksymiäni asioita.

Nyt tulen keskittymään siihen että kirjoitan edes jotain (kuulostaa hyvin kunnianhimoiselta), pääpaino tulee olemaan tajunnan virralla ja luultavasti kielioppinatsit tulevat lisäämään tämänkin sivuston heidän korjattavat nettisivut -listalleen.  

Sillä välin kun odottelen heidän iskujoukkojen yllätyshyökkäystä, tulen kirjoittelemaan satunnaisista asioista kunnes hankin ne mikit ja muut äänitysvermeet. 
Silloin alkaakin armottomat äänityssessiot ja niitäpä tässä olenkin jo odotellut tovin.